Ratapihakorttelien rakentaminen on alkanut

Pasila
07. syyskuuta 2018
Kuva: Lauri Rotko

Keski-Pasilan seuraavan osan, Triplan pohjoispuolelle sijoittuvien Ratapihakorttelien rakentaminen on alkanut. Kaupunki on luovuttanut alueelta tontteja eri rakennuttajille, jotka aloittavat työnsä kukin oman aikataulunsa mukaisesti. Sitä ennen YIT tekee alueen uusien katujen, Höyrykadun ja Tenderinlenkin, perustustyöt.

Urakka aloitettiin elokuussa 2018 maaperätutkimuksilla, joiden tuloksena löydetyt pilaantuneet maat poistettiin ennen varsinaisten perustustöiden aloittamista.

- Sen jälkeen pääsimme tekemään maanleikkuuta ja asentamaan pontti- eli tukiseinää, joka vielä lopuksi ankkuroitiin. Nyt on käynnissä koepaalutus, jonka jälkeen pääsemme käynnistämään varsinaiset lyöntipaalutustyöt, kertoo työpäällikkö Pekka Kivelä YIT:ltä.

Paalutustyöt ovat melua aiheuttavia töitä, ja niitä tehdään arkisin kello 7–18 välillä. Työt kestävät nelisen kuukautta ja valmistuvat tammikuussa 2019.

- On järkevää tehdä tällaiset raskaat, suuria koneita ja työskentelytilaa vaativat työt pois alta jo tässä vaiheessa, lisää Kivelä. - Kun nämä paalulaatat vuodenvaihteen jälkeen valmistuvat, vapautuu tästä taatusti tarpeellista varastoaluetta alueen muille työmaille.

On mahdollista, että Ratapihakortteleissa tehdään myöhemmin lisää samantyyppisiä perustustöitä. Helsingin kaupunki suunnittelee rakentamisen etenemistä ja kilpailuttaa urakoita oman aikataulunsa mukaisesti.

Uusi houkutteleva alue Pasilan sydämessä

Ratapihakortteleista tulee omaleimainen, monipuolinen ja kantakaupunkimainen asuinalue, joka tarjoaa monimuotoista urbaania asumista 3 000 kaupunkilaiselle ja toimitiloja 1 000 työntekijälle. Asuinkerrostalojen ja toimitilojen lisäksi alueelle rakennetaan päiväkoti ja suuri peruskoulu.

Alueelle sijoitetaan useita erityyppisiä kortteleita, joiden toteuttaminen pieninä yksiköinä on mahdollista. Kortteleiden keskelle on tulossa myös puisto. Kattoarkkitehtuuri on monimuotoista, ja kattoja otetaan aktiiviseen käyttöön, esimerkiksi viherkatoiksi.

Rakennusten korkeus vaihtelee pääosin 6–15 kerroksen välillä niin, että ainakin Triplaan rajautuvassa eteläosassa on korkeampaa rakentamista. 

Lue lisää Ratapihakortteleista ja tutustu suunnitelmiin täällä

Uutisen pääkuva: Lauri Rotko
Kuva paalulaattatyömaasta: Auvo Takkinen