Helsinki luovuttaa tontteja merellisistä kaupunginosista

Uutta Helsinkiä
14. syyskuuta 2018

Helsingin yleinen asuntotonttien varauskierros alkaa 14.9.2018. Kaupunki hakee rakennuttajia toteuttamaan noin 90 600 kerrosneliömetrin eli arviolta yhteensä 1 150 asunnon verran. Tontteja on tarjolla muun muassa Jätkäsaaresta, Kalasatamasta ja Kruunuvuorenrannasta. 

Erikokoisia tontteja viidessä eri kaupunginosassa

Varattavia tontteja on yhteensä 22. Kantakaupungissa tontteja luovutetaan Jätkäsaaresta ja Kalasataman Verkkosaaren pohjoisosasta. Lisäksi luovutettavia tontteja on Kruunuvuorenrannan, Honkasuon sekä Herttoniemen alueilta. 

Tarjolla on tontteja merellisen Helsinginparaatipaikoilta

Tonttien rakennusoikeus vaihtelee 1 190 k-m2:nja 10 550 k-m2:nvälillä, ja Helsinki kannustaa myös uusia rakennuttajia tutustumaan kaupungin monipuoliseen tonttitarjontaan. Tarjolla on jälleen mielenkiintoisia puurakentamiskohteita, joiden suosio on edelleen kasvanut Suomessa huimasti viime vuosina. Lisäksi tarjolla on tontteja merellisen Helsingin paraatipaikoilta, kuten Jätkäsaaresta ja Kalasatamasta. 

Tontteja säänneltyyn asuntotuotantoon

Tontit varataan pääsääntöisesti säänneltyyn asuntotuotantoon, kuten valtion tukemaan vuokra-asuntotuotantoon, Hitas-omistusasuntotuotantoon tai asumisoikeustuotantoon.

”Tontit on tarkoitettu kerros- ja rivitalorakentamiseen ammattimaisille rakennuttajille ja rakennuttajakonsulteille, mutta haku on kuitenkin avoin ja tontteja voivat hakea kaikki kiinnostuneet, jotka katsovat pystyvänsä toteuttamaan niille sopivan rakentamishankkeen. Haettavien tonttien joukossa on mukana myös AKS-tontteja, joille voidaan toteuttaa vanhusten ja senioreiden palvelu- ja/tai hoiva-asuntoja sekä opiskelija- ja nuorisoasuntoja”, sanoo tiimipäällikkö Miia Pasuri. 

Helsingin tavoitteena on saada luovutettua vuosien 2017-2018 aikana vuosittain tontteja noin 6 000 asunnon rakentamista vastaava määrä, joista noin 4 320 asuntoa kaupungin luovuttamalle maalle. Vuosien 2019-2020 aikana tavoite nousee 7 000 asuntoon vuodessa. 

Tonttien hakuaika päättyy 31.10.2018 klo 12.

Lisätiedot:

Johtava tonttiasiamies Pirjo-Liina Koivusaari, puh. (09) 310 38800, pirjo-liina.koivusaari@hel.fi

Hakulomakkeet ja tiedot tonteista