Arkkitehtuuriin ja älykaupunkikehitykseen opastettuja kierroksia

Uutta Helsinkiä
28. syyskuuta 2018

Kalasataman ja Jätkäsaaren älykaupunkikehitykseen ja arkkitehtuuriin maksullisen kierroksen voi varata koulutetuilta Smart City -oppailta.

Kalasataman ja Jätkäsaaren alueiden esittelyyn on koulutettu oppaita, jotka esittelevät alueen arkkitehtuuria sekä älykkäitä ratkaisuja. Oppaat ovat osallistuneet Forum Virium Helsingin ja Helsinki Marketingin yhteistyössä järjestämään koulutukseen ja heidät on perehdytetty alueiden älykaupunkikehitykseen.

Opastuksen voi varata olemalla suoraan yhteydessä oppaisiin ja tiedustelemalla kierroksen hintaa ja sopia ajankohdasta. Tunnin pari opastuksesta maksetaan noin 200 euroa. Oppaat toimivat freelancereina ja määrittelevät itse kierroksen hinnan ja laskuttavat suoraan tilaajaa.

Kalasatama – Helsingin Smart City -mallialue

Entinen satama- ja teollisuusalue on muuttunut kolmen tuhannen asukkaan kaupunginosaksi. Koko Kalasatama valmistuu 2040 mennessä. Silloin asukkaita on 25 000 ja työpaikkoja 10 000.

Alueella kokeillaan uudenlaista älykästä kaupunkikehitystä. Fiksua Kalasatamaa kehitetään joustavasti ja kokeilujen avulla yhdessä asukkaiden, yritysten, kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa.

Kalasatama pidetään myös Helsingin ilmastotavoitteiden pioneerina, joka luo resursseiltaankin fiksua kaupunginosaa, jotta asukkaille säästyy tunti lisää omaa aikaa päivässä. Samalla syntyy uusia kaupunkipalveluita, innovaatioita ja liiketoimintaa.

Jätkäsaari – älykkäiden liikkumisratkaisujen testialue

Jätkäsaarta rakennetaan avomeren äärelle. Se on monipuolisten palvelujen, kivijalkaliikkeiden, kattavien ratikkayhteyksien ja sujuvien pyörä- ja kävelyreittien kaupunginosa. Jätkäsaari on kansainvälisesti merkittävä liikenteen solmukohta, ja Euroopan vilkkain matkustajasatama tuo alueelle elämää. Jätkäsaareen tulee koti 21 000 asukkaalle ja työpaikka 6 000 ihmiselle.

Kaupunginosaa pidetään uusien liikkumisratkaisujen kokeilualueena ja älyliikenteen näyteikkunana maailmalle. Jätkäsaaressa uusia liikkumisen palveluja ja teknologioita kehitetään tiiviissä yhteistyössä asukkaiden, kaupungin yritysten ja korkeakoulujen kanssa.

Lisää aiheesta:
Smart City -oppaiden yhteystiedot Fiksu Kalasataman sivuilta

Forum Virium Helsinki on Helsingin kaupungin innovaatioyksikkö, joka tekee Helsingistä maailman toimivimman älykaupungin yhteistyössä yritysten, tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten kanssa: www.forumvirium.fi

Helsinki Marketing