Kaupunginhallitus päätti tonttien varaamisesta asuntohankkeita varten

Uutta Helsinkiä
06. marraskuuta 2018

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 5.11. varata useissa eri kaupunginosissa sijaitsevia tontteja asuntohankkeiden suunnittelua ja erillisiä tonttihakuja tai tonttikilpailuja varten. Kaupunginhallitus päätti myös esittää valtuustolle kahta asemakaavamuutosta sekä Malminkartanon päiväkodin ja nuorisotalon hankesuunnitelman hyväksymistä.

Kaupunginvaltuusto on päättänyt hyväksyä Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelman (AM-ohjelma) vuonna 2016. Ohjelman mukaan Helsingin kaupungin asuntotuotannon määrällisenä tavoitteena on 6 000 asunnon vuotuinen asuntotuotanto, josta 4 320 asuntoa toteutetaan kaupungin luovuttamille tonteille. Lisäksi tavoitteena on luoda edellytykset asuntotuotannon määrä nostamiseen 7 000 asuntoon vuoteen 2019 mennessä.

Varauspäätös käsittää tontteja yhteensä noin 4 780 asunnon rakentamista varten, eli noin 8 800 asukkaalle. Tontit sijaitsevat seuraavissa kaupunginosissa ja alueilla:

  • Sörnäinen, Kalasatama
  • Länsisatama, Jätkäsaari
  • Koskela
  • Haaga
  • Munkkiniemi, Talinranta
  • Kaarela
  • Malmi
  • Suutarila
  • Herttoniemi
  • Vartiokylä
  • Mellunkylä
  • Laajasalo
  • Vuosaari

Kaupunginhallitus päätti myös esittää kaupunginvaltuustolle Malminkartanon päiväkodin ja nuorisotalon hankesuunnitelman hyväksymistä. Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle asemakaavamuutoksia Itä-Pasilan Asemamiehenkatu 3:ssa sekä Puusepänkadun kortteleissa Herttoniemessä.

Kaikki kaupunginhallituksen 5. marraskuuta kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteesta. Kaikki kaupunginhallituksen päätösasiakirjat löytyvät täältä.