Messukeskuksen katolle nousee Helenin uusi aurinkovoimala

Pasila
15. marraskuuta 2018

Messukeskuksen katolle rakennetaan Helsingin suurimpiin kuuluva aurinkovoimala, jonka paneelit valjastetaan Helenin vuokrattaviksi nimikkopaneeleiksi.
 
Messukeskus lisää uusiutuvan energian osuutta ja vähentää energiankulutustaan verhoamalla kiinteistönsä katot yli 2000 aurinkopaneelilla, jotka tuottavat noin 592 MWh energiaa vuodessa. Aurinkoenergiaa aletaan tuottaa yhteistyössä Helenin kanssa.
 
Aurinkopaneelit asennetaan Messukeskuksen katolle kesän 2019 aikana. Samalla jäähdytyksen tarve ja sitä kautta energiankulutus vähenee, sillä aurinkopaneeleilla on varjostava vaikutus. Aurinkopaneeleita on tavoitteena asentaa myöhemmin lisää.
 
Uusiutuvan energian osuuden kasvattaminen ja energiankulutuksen vähentäminen ovat osa Messukeskuksen ilmastotavoitteita sekä vuosia jatkunutta ympäristötyötä. Messukeskus toimii Helsingin kaupungin kumppanina rakentaen hiilineutraalia Helsinkiä Ilmastokumppanit-verkostossa.
 
”Me tämän päivän toimijat teemme juuri nyt päätöksiä, joilla rakennetaan tulevaisuus jälkipolville. Meille ilmastosta huolehtiminen ja oman osuutemme tekeminen on ainoa vaihtoehto. Energiankulutuksen vähentämisen ja uusiutuvan energian osuuden kasvattamisen lisäksi olemme päässeet jätteittemme hyötykäytössä 99 prosenttiin”, Messukeskuksen puolesta ilmastositoumuksen allekirjoittanut markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue kertoo.
 
”Olemme iloisia, että saamme jatkaa Helenin suosittua nimikkopaneelikonseptia Messukeskuksen kiinteistössä. Helen lunastaa nyt lupauksensa rakentaa lisää aurinkovoimaloita nimikkopaneeleiden kysynnän jatkuessa. Ilmastoneutraali tulevaisuus tehdään yhdessä asiakkaiden kanssa”, toteaa johtaja Marko Riipinen Helenistä.  

Faktat:

  • Aurinkovoimala teho 695 kWp
  • Arvioitu tuotto 592 MWh/v
  • Ensi vaiheessa 2319 paneelia, lisää myöhemmin
  • Paneelit 300 W monokidepaneeli
  • Rakentaminen alkaa kesällä 2019
  • Aurinkovoimala toimii Helenin nimikkopaneeliperiaatteella, jolloin kuka tahansa voi vuokrata sieltä itselleen oman nimikkopaneelin.

Messukeskus

Helen