Lapinlahden sairaalan rakennuksista ehdotetaan ideakilpailua

Uutta Helsinkiä
16. marraskuuta 2018

Lapinlahden sairaalan rakennuksille haetaan uutta omistajaa ja käyttötarkoitusta ideakilpailun avulla. Asiasta päättää kaupunkiympäristölautakunta 20. päivä marraskuuta.  Kilpailulla haetaan alueelle toimijaa, jolla on hyvä ja toteutuskelpoinen idea alueen tulevasta käytöstä sekä taloudelliset edellytykset sen toteuttamiseen. Lapinlahden puisto säilytetään kaikille avoimena alueena.

Vuonna 1841 valmistunut Lapinlahden sairaala on Suomen vanhin mielisairaala. Sekä C. L. Engelin suunnittelema päärakennus että ympäröivä puisto ovat suojeltuja. Museovirasto valvoo rakennusten ja alueen suojeluarvojen säilymistä.

Kilpailun lähtökohtana ovat Lapinlahden alueen suunnitteluperiaatteet, joissa on kuvattu kaupungin tavoitteet alueen tulevasta käyttötarkoituksesta. Kilpailun voittajaehdotuksen pohjalta laaditaan tarvittava asemakaavan muutos.

Suunnitteluperiaatteiden mukaan Lapinlahden alueen tulee säilyä kaikille avoimena, julkisena puistona. Asuminen on vähäisessä määrin mahdollista, mikäli se on kokonaisuuden kannalta perusteltua ja mahdollistaa muiden tavoitteiden toteutumisen. Toiminnan tulee ensisijaisesti sijoittua nykyisiin rakennuksiin. Rakennussuojelulailla suojeltujen rakennusten ja niiden ympäristön suojelupäätöksen mukainen vaaliminen on alueen kehittämisen lähtökohtana. Mahdollinen lisärakentaminen tehdään rajatulle alueelle, eikä se saa olla asumista.

Lapinlahden puisto säilytetään kaikille avoimena alueena ja sen kulttuurihistorialliset arvot säilytetään.

Kaupunki on vuokrannut Lapinlahden sairaalan vuonna 2015 väliaikaisesti Osuuskunta Lapinlahden tilajakamolle ja Suomen Mielenterveysseuralle, joka on Lapinlahteen Lähteen taustaorganisaatio. 

Kaupunkiympäristön toimiala on selvittänyt, olisivatko sairaalan nykyiset vuokralaiset valmiita jatkamaan toimintaa tiloissa, jos rakenteita korjataan vain välttämättömin osin, ja jos vuokraa nostettaisiin sen mukaisesti. Neuvotteluissa ei päästy tulokseen. Vuokralaisilta nykyisin perittävä vuokra ei kata rakennusten korjaus- ja ylläpitokuluja.

Mikäli kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy ideakilpailun järjestämisen, kilpailu alkaa vuoden 2019 alussa. Voittajasta päätetään suunnitelman mukaan alkuvuodesta 2020. Tämän jälkeen alkaa asemakaavan muutos voittajaehdotuksen pohjalta. Kiinteistöjen korjaus- ja rakennustyöt käynnistyisivät arviolta vuonna 2021.

Ideakilpailun avulla kaupunki pyrkii varmistamaan, että Lapinlahden sairaalan alue säilyy kaupunkilaisia palvelevassa käytössä pitkälle tulevaisuuteen.