Kruunuvuorenrannassa sammutetaan katuvaloja lepakoiden vuoksi

Kruunuvuorenranta
10. kesäkuuta 2019

Kruunuvuorenrannassa Tahvonlahden pohjukan alueella katu- ja polkuvalaisimet pidetään edellisten vuosien tapaan sammutettuina kesän ajan. Sammutukset tehdään alueella kesäaikaan liikkuvien lepakoiden vuoksi. Sammutettujen valaisimien alue Koirasaarentiellä ja Vuorilahdenpolulla näkyy oheisessa kartassa tummennettuna. Alueen katu- ja polkuvalaisimet sytytetään seuraavan kerran koulujen alkaessa 8.8.2019. 

Stansvikin ja Kruunuvuorenrannan alueella esiintyy useita lepakkolajeja ja lepakot myös lisääntyvät alueella. Lepakot saalistavat yöllä lentäviä hyönteisiä. Lepakot välttävät valaistuja alueita, jotta eivät itse joutuisi petolintujen saaliiksi. Lepakot suosivat suojaisia ja pimeitä alueita saalistamiseen, esimerkiksi polkujen ja kapeiden teiden muodostamia aukkokohtia luonnossa.