Uusi, urbaani tapahtumapaikka Tiivistämö avautuu Suvilahdessa

Kalasatama
02. syyskuuta 2019

Suvilahden Tiivistämö tarjoaa jatkossa inspiroivia kulttuurin ja taiteen elämyksiä ympäri vuoden. Tiivistämössä on mahdollisuus järjestää tapahtumia korkeatasoisissa ja muunneltavissa puitteissa. Syksyn ohjelmistossa nähdäänkin mm. keikkoja, klubeja, tanssitapahtumia ja pienimuotoisia festareita. Tiivistämön avajaisia vietetään 21.9. Planet Suvilahti tapahtuman yhteydessä.

- On upea asia, että uusi tapahtumatila löytyi juuri Suvilahdesta. Helsingin kaupungin strategisena linjauksena on kehittää alueesta kansainvälisesti erottuva, pysyvä tapahtuma-alue ja kaupungin nuorisopalveluiden ylläpitämän Tiivistämön sijoittuminen alueelle tukee omalta osaltaan hyvin tätä tavoitetta, iloitsee toiminnanjohtaja Pekka Mönttinen.

Tiivistämö jatkaa maaliskuussa lopettaneen Kulttuuriareena Glorian toimintaa, ja Suvilahti saa Tiivistämön avautumisen myötä lisää ympärivuotista toimintaa ja lisää kävijöitä. Ohjelmatuotanto toteutetaan pääasiassa yhteistyössä erilaisten yhteisöjen, tapahtumajärjestäjien ja taiteilijoiden kanssa. Tapahtumien kohderyhminä ovat erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset. Tapahtumien lisäksi Tiivistämö tarjoaa työharjoittelupaikan lukuisille alasta kiinnostuneille nuorille tapahtumatuotannon parissa.

Tiivistämön avajaiset / Planet Suvilahti 21.9. klo 12–22

Tapahtuman aikana koko Suvilahti laskeutuu syksyiseen elämysten tunnelmaan, ja tarjolla on paljon nähtävää ja tekemistä lapsille, nuorille ja aikuisille. Avajaispäivästä käynnistyy myös Tiivistämön ensimmäinen teemakuukausi: Deco-kollektiivi Flowers of Life ja videotaiteilija Matlock Visuals suunnittelevat avajaiskuukaudelle ennennäkemättömän valoa ja videota yhdistävän installaation. Kuukauden aikana kaikki Tiivistämön tilaisuudet tapahtuvat tämän teoksen kolmiulotteisen maailman sisällä.

tiivistamo.fi