Kaupunginhallitus esittää Vantaan ratikasta annetun lausunnon hyväksymistä

Uutta Helsinkiä
12. marraskuuta 2019
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Vantaan ratikasta annetun lausunnon hyväksymistä sekä Kalasataman Nihtin asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Kaupunginhallitus päätti myös antaa lausuntonsa sosiaali- ja terveysministeriölle ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta.

Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Vantaan ratikasta annetun lausunnon hyväksymistä sekä Kalasataman Nihtin asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Kaupunginhallitus päätti myös antaa lausuntonsa sosiaali- ja terveysministeriölle ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta.

Vantaan kaupunki on pyytänyt Helsingin kaupungin lausuntoa Vantaan ratikan yleissuunnitelmasta ja toteutussuunnittelusta. Helsingin kaupunki toteaa lausunnossaan, että Vantaan ratikka on seudullisesti merkittävä uusi joukkoliikenneyhteys, jonka suunnittelun jatkaminen on perusteltua.

Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL 2019 -suunnitelmaan sisältyy seudullisen raitiotieverkoston laajentaminen viidellä uudella pikaraitiotieyhteydellä, joista Vantaan ratikka on yksi.

Vantaan ratikka tukee myös Helsingin maankäytön ja liikenteen kehittämistavoitteita ja luo edellytyksiä seudulliselle yhteistyölle liikennejärjestelmän kehittämisessä. Helsingin raitiotieosuutta on suunniteltu hyvässä yhteistyössä projektin sekä Helsingin liikenteen ja maankäytön asiantuntijoiden kanssa. Helsingin yleiskaava 2016:ssa Vantaan ratikka on merkitty pikaraitiotieksi.

Kalasataman Nihtin asemakaavan muutos etenee valtuustoon

Asemakaava ja asemakaavan muutos koskevat Nihtiä, joka sijaitsee Kalasataman projektialueen eteläkärjessä, sekä sitä ympäröiviä vesialueita. Kaava mahdollistaa uuden asuinalueen rakentamisen merelliseen ympäristöön noin 3 000 asukkaalle. Tavoitteena on rakentaa vetovoimainen, kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja vahvan identiteetin omaava, toiminnoiltaan monipuolinen asuinalue. Kaupunkirakenne umpikortteleineen suunnitellaan tiiviiksi ja kantakaupunkimaiseksi. Kuusikerroksiset korttelit kytkeytyvät mittakaavaltaan Helsingin ydinkeskustaan. Nihdin siluettia leimaavat kuusikerroksisten korttelien yläpuolelle nousevat 12-19 kerrosta korkeat asuintornit. Mittasuhteiltaan solakat tornit antavat Nihdille tunnistettavan kaupunkikuvallisen identiteetin.

Alueelle on suunniteltu kymmenen asuntokorttelia, hotellikortteli, ravintolakortteli, kaksi vesialueen korttelia liike-, toimisto- ja ravintolalaivoille, päiväkoti ja pienvenesatama. Lisäksi alueelle on suunniteltu Nihdin Merihakaan ja Hanasaareen yhdistävä Merihaansilta, josta haarautuu Hiilisatamansilta. Alueen läpi kulkee Laajasalon Kruunuvuorenrannan kantakaupunkiin liittävien Kruunusiltojen raitiotieyhteys ja pyöräilijöille ja jalankulkijoille tarkoitettu väylä eli baana. Nihdissä on myös Kalasataman raitiotien päätepysäkki. Nihdin rannat on suunniteltu kaupunkikuvaltaan korkeatasoisina ja toiminnoiltaan monipuolisina virkistys- ja ulkoilualueina.

Kaupunginhallitus antoi lausuntonsa sote-asiassa

Kaupunginhallitus päätti myös lausunnostaan sosiaali- ja terveysministeriölle ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta. Lausuntoon sisältyi kohdat henkilöstön mitoittamisesta sekä toimintakyvyn ja palvelutarpeen (hoitoisuuden) kansallisesta arviointi- ja seurantamittaristosta.

Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.