Koillis-Helsingin hankkeita ja suunnitelmia esitellään tapahtumassa 17.12. Malmitalossa

Uutta Helsinkiä
11. joulukuuta 2019
Malmin keskustaa kesällä 2018. Kuva: Lauri Rotko
Koillisen Helsingin suunnitteluhankkeista keskustellaan Uutta Koillis-Helsinkiä -tapahtumassa 17. joulukuuta Malmitalossa.

Koilliseen on suunnitteilla uusia asuntoja ja liiketiloja, kadut ja viheralueet kohenevat. Malmitalolla voit keskustella suunnittelijoiden kanssa muun muassa Kivikosta, Pihlajamäestä, Viikistä, Tapaninvainiosta, Malmista ja Pukinmäestä.

Tapulikaupungissa ja Puistolan asemaseudulla parannetaan palveluita ja suunnitellaan lisää asuntoja hyvien liikenneyhteyksien äärelle. Tätä varten on tekeillä suunnitteluperiaatteet.

Malmin lentokentän käyttö muuttuu ja alueelle suunnitellaan asuntoja noin 25 000 ihmiselle. Ensi vuonna tapahtuu jo. Kartta alueen uusista toiminnoista on esillä Malmitalossa.

Stadiluotsi kertoo koillisen Helsingin Oma Stadi -hankkeista, ja liikennesuunnittelija Viikki - Malmi -pikaraitiotiestä, jonka suunnittelua aikaistettiin.

Tapahtuma jakaantuu kahteen osaan. Asiantuntijat esittelevät hankkeita Pienessä salissa puolen tunnin välein. Koko illan ajaksi ala-aulaan levittäytyy esittelypisteitä, joissa asiantuntijoita voi käydä tapaamassa ja jatkaa keskustelua pienemmissä ryhmissä.

Uutta Koillis-Helsinkiä -tapahtuma
17.12.2019 kello 16–19
Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, 00700 Helsinki

 

Uutta Koillis-Helsinkiä tapahtuman ohjelma

Tietoa Malmin keskustan suunnittelusta

Tietoa Malmin lentokentän alueesta