Työmatkaliikenne laivoilla käynnistyy 14.5.

Jätkäsaari
13. toukokuuta 2020
Koronapandemian estämiseksi tehtyjä matkustusrajoituksia puretaan asteittain. Suomen hallituksen 4.5.2020 tekemän päätöksen mukaisesti työmatkaliikenne, muu välttämätön liikenne sekä Suomenkansalaisten paluu Suomeen voidaan aloittaa jälleen torstaina 14.5.2020. Työmatkan välttämättömyyden perustelua ei enää tarvita. Päätöksellä helpotetaan myös lähiomaisten tapaamisia.

Koronapandemian estämiseksi tehtyjä matkustusrajoituksia puretaan asteittain. Suomen hallituksen 4.5.2020 tekemän päätöksen mukaisesti työmatkaliikenne, muu välttämätön liikenne sekä Suomen kansalaisten paluu Suomeen voidaan aloittaa jälleen torstaina 14.5.2020. Työmatkan välttämättömyyden perustelua ei enää tarvita. Päätöksellä helpotetaan myös lähiomaisten tapaamisia.

Useat laivavarustamot ovat avanneet lipunmyyntinsä matkustajille. Vapaa-ajanmatkustusta ei toistaiseksi sallita.

Rajavalvonta Suomen rajoilla tulee jatkumaan 14.5. jälkeen toistaiseksi.

Lue Rajavartiolaitoksen ohjeet rajanylitykseen

Sekä satamat että laivayhtiöt ovat valmistautuneet monilla tavoin matkustuksen asteittaiseen turvalliseen palauttamiseen. Viranomaisten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä, jotta liikennöinti voidaan aloittaa turvallisesti. Myös matkustajien tulee tutustua viranomaisten ohjeistuksiin ja noudattaa hygienia- ja terveyssääntöjä, joita viranomaiset ovat antaneet.

Toimenpiteitä Helsingin laivaterminaaleissa

  • Terminaalitilojen siivoustoimia tehostetaan ja pintoja desinfioidaan säännöllisesti.
  • Terminaaleissa on matkustajille desinfiointipisteitä.
  • Muistutetaan matkustajia hyvästä käsihygieniasta sekä turvallisen etäisyyden pitämisestä mm. kyltein ja teippauksin. 
  • Kasvomaskien käyttöä suositellaan. Terminaaleissa on rajallinen määrä kasvomaskeja matkustajia varten.

Lue lisää toimenpiteistä laivoilla:

Lisää aiheesta:

Pidä metrin turvavälit, käsidesiä useassa paikassa, pintoja desinfioidaan ja käytä maskia.