Lapinlahden sairaala-alueen kehittämistä koskeva selvitys valmistui

Uutta Helsinkiä
27. tammikuuta 2021
Selvitys Lapinlahden sairaala-alueen toiminta- ja toteutusmallista sekä toimenpide-ehdotus Lapinlahden alueen kehittämiseksi on valmistunut. Lapinlahteen ehdotetaan ratkaisua, joka sallisi hyvinvointitoiminnan jatkumisen. Uudisrakentamista ehdotetaan pääosin puistoalueen ulkopuolelle.

Selvitys Lapinlahden sairaala-alueen toiminta- ja toteutusmallista sekä toimenpide-ehdotus Lapinlahden alueen kehittämiseksi on valmistunut. Lapinlahteen ehdotetaan ratkaisua, joka sallisi hyvinvointitoiminnan jatkumisen. Uudisrakentamista ehdotetaan pääosin puistoalueen ulkopuolelle.

Selvitystyössä on etsitty Helsingin kaupunginhallituksen määrittelemien reunaehtojen mukaisesti sellaista ratkaisua, joka avulla aluetta voisi kehittää taloudellisesti ja toiminnallisesti kestävällä tavalla.

Selvityksessä ehdotetaan, että alueen ja rakennusten omistaja, Helsingin kaupunki, perustaa Lapinlahden sairaala-alueen rakennuksia hallinnoimaan kiinteistöosakeyhtiön. Sen tehtäväksi tulisi korjata alueella olevat kiinteistöt vaiheittain. Lisäksi yhtiö kehittäisi alueen toimintaa niin, että alueen identiteetti mielen hyvinvoinnin paikkana ja pienyrittämisen alustana säilyy ja kehittyy. Yhtiön työ käynnistyisi noin kolme vuotta kestävällä kehitysjaksolla.

Selvitystyössä visioidaan, että Lapinlahteen olisi mahdollista luoda Maria 01:n ja Kaapelitehtaan toiminnallisia malleja mukaileva uudenlainen ja ainutlaatuinen henkisen kaupunkikulttuurin keskittymä.

Selvityshenkilöt ehdottavat, ettei puiston laidalle tule niin laajaa täydennysrakentamista kuin aiemmassa kilpailuehdotuksessa esitettiin, ja että puisto säilytetään merkittävänä historiallisena viheralueena. Selvityksessä nähdään kuitenkin mahdollisena pienimuotoinen, mielenterveyskuntoutujia tai muita erityisen tuen tarpeessa olevia palveleva täydennysrakentaminen Alvilan (Lapinlahdenpolku 6) välittömään pihapiiriin. Uudisrakentamisen ei selvityksen mukaan tulisi uhata historiallisten rakennusten ja puiston muodostamaa kokonaisuutta eikä uhanalaisen kirvelilattakoin suojelua.

Helsingin kaupunki on erikseen selvittämässä mahdollisuuksia Salmisaaren voimalaitoksen ja Lapinlahden välisen alueen kehittämiseksi. Lapinlahden sairaala-aluetta koskevassa selvityksessä todetaan, että tämä tarjoaisi mahdollisuuden etenkin Lapinlahden puiston olosuhteiden parantamiseen ja parempaan kokonaistalouteen alueen kehittämisessä. Työryhmä ehdottaa, että Lapinlahden aluetta koskeneen kilpailun voittaneelle NREP Oy:lle osoitettaisiin suunnitteluvaraus uudisrakentamiselle tältä nykyisen puiston ulkopuoliselta alueelta.

Lapinlahden alueeseen liittyvän selvityksen laativat Helsingin kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta Sirkku Huisko ja Eero Lundén Lundén Architecture Oy:stä sekä Markku Hietala ja Mika Korhonen Realidea Oy:stä. Selvitystyön aikana alueen tulevaisuudesta on keskusteltu alueesta kiinnostuneiden ja alueella toimivien yritysten, kolmannen sektorin edustajien sekä muiden toimijoiden kanssa.

Selvitystyön raportti