Kaapeliaukion ja Kaapelipuiston rakentaminen viimeistelevät Tanssin talon ympäristön Ruoholahdessa

Jätkäsaari
17. toukokuuta 2021
Havainnekuva valmiista Kaapeliaukiosta. Kuva: JKKMM Arkkitehdit.
Helsingin Ruoholahdessa Kaapelitehtaan yhteyteen rakennettava Tanssin talo valmistuu lokakuussa 2021. Uuden talon avajaisia vietetään helmikuussa 2022. Tanssin talosta tulee Suomen ensimmäinen tanssille omistettu tilakokonaisuus, jossa tanssikulttuurin eri muodot ovat laajasti mukana. Tanssin talo tarjoaa valmistuttuaan yleisölle helposti lähestyttävän kohtauspaikan sekä hienot edellytykset korkeatasoiselle esitystoiminnalle.

Tanssin talon läheisyydessä uudistetaan myös Kaapeliaukiota ja Kaapelipuistoa ympäristöineen, jotta ne palvelisivat tulevan Tanssin talon ja Kaapelitehtaan toimintaa. Urakka alkaa huhtikuussa 2021 Kaapeliaukiolta ja Tammasaarenkadulta. Urakan yhteydessä Kaapeliaukio uusitaan kokonaisuudessaan ja rakentamisen yhteydessä entinen pysäköintialue muuttuu komeaksi katuaukioksi. Samalla Altian talon eteen rakennetaan tilat Tanssin talon saattopysäköinnille. Rakentamisen yhteydessä päivitetään myös kunnallistekniikan tarpeita.

Esteetön Kaapelipuisto valmistuu vuoden 2022 aikana

Kaapelipuisto tullaan rakentamaan murskepinnalle ja rakennustyöt tulevat edellyttämään myös louhintatöitä. Puiston louhinnat tulevat valitettavasti aiheuttamaan melua ja pölyä. Melua aiheuttavat työvaiheet tehdään ensi kesänä arviolta kesä-heinäkuun vaihteessa. Tammasaarenkadulla ja Länsisatamankadulla työmaa-alue tulee rajoittumaan ajoradoille ja aiheuttaa työn aikana työmaaliikennettä niin Kaapeliaukion kuin Kaapelipuistonkin puolella. Luvassa on työmaanaikaisia poikkeusliikennejärjestelyitä, joista tiedotetaan erikseen. Kävely- ja polkupyöräreitti Itämerenkadun ja Tallberginkadun välillä Kaapelipuiston pohjoislaidalla pyritään pitämään avoinna koko rakentamisen ajan.

Julkisen liikenteen pysäkkeihin ei tule työmaa-aikaisia muutoksia. Työmaa-aikaiset kevyen liikenteen reitit ohjataan työmaalla tarpeen mukaan. Alueen rakennustyöt tehdään arkisin klo 7-18 välillä.

Tanssin talon ympäristön rakentaminen jatkuu vielä itse talon valmistumisen jälkeen. Ensi vuonna rakennetaan valmiiksi viheralueet, kuten luonnonkivimuurit, puut, pensaat ja perennat sekä alueen kiveystyöt, asfaltoinnit ja alueen lopullinen katuvalaistus. Kaapelipuisto aukeaa yleisölle vuoden 2022 aikana ja se on valmistuessaan täysin esteetön.