Kalasatamasta tuli maailmalla tunnettu ketterien kokeilujen kaupunginosa – oppeja hyödynnetään muuallakin kaupungissa

Kalasatama
23. kesäkuuta 2021

Fiksu Kalasatama –hankkeen myötä Kalasatamasta on tehty älykkään kaupunkirakentamisen mallialue, jossa on edistetty sujuvaa arkea ja ilmastotavoitteita tukevia ratkaisuja. Alueella on toteutettu useita innovaatiohankkeita sekä 25 nopeaa kokeilua, joissa käynnistyneitä teemoja kuten tilojen jakamistaloutta, vihreää infrastruktuuria ja esimerkiksi ruoan hiilijalanjälkilaskentaa Helsinki edistää hankkeissa jatkossakin. Fiksu Kalasatama -hanke päättyy kesäkuussa 2021.

“Fiksu Kalasatama -hanke toi yhteen kaupungin virkamiehet, yritykset, asukkaat ja tutkijat. Kalasatamassa fiksuuden lähtökohtana on arjen sujuvuus. Siksi on ollut oleellista, että yhteistyö eri osapuolten välillä on ollut tiivistä ja että uusia ratkaisuja on päästy testaamaan aidossa kaupunkiympäristössä”, kertoo Fiksu Kalasatama -hankkeen ohjelmajohtaja Kerkko Vanhanen.

Hankkeen tuotoksia kiteyttää tuore julkaisu Fiksu Kalasatama – Kokeilujen kaupunginosa.

Tunti lisää aikaa päivään -visio vei Kalasataman maailmankartalle ja mediaan

Fiksu Kalasatama -hankkeessa luotiin alueen kehittäjien ja asukkaiden kanssa visio  Tunti lisää aikaa päivään, mikä on tuonut huomiota maailmalla. Kalasatamassa on vieraillut tuhansia kaupunkikehittäjiä hakemassa oppeja Helsingistä ja kansainvälinen media on tehnyt Kalasatamaa tunnetuksi. Viimeisimpänä New York Times kehui Kalasatamaa reportaasissaan. Vuonna 2020 Smart City Index nosti Helsingin maailman toiseksi parhaaksi älykaupungiksi. Tunnettuus tukee kaupungin tavoitetta toimia testialustana, joka houkuttelee yrityksiä testaamaan uusia kaupunkiratkaisujaan Helsingissä.

Älykaupunkikehitys laajenee Kalasatamasta muualle Helsinkiin

Fiksu Kalasatama -hanke osoitti, miten kaupunkia voidaan kehittää ketterästi kokeillen.

“Kalasatamassa kehitetty nopeiden kokeilujen malli on ollut suuri saavutus. Sen avulla yritykset ovat pystyneet oikeassa ympäristössä testaamaan omia älykkään kaupungin ideoitaan. Kalasataman Kehittäjien klubi on ollut hyvä yhteistyöfoorumi rakennuttajien, kehittäjien, oppilaitosten ja asukkaiden välillä”, kertoo Kalasataman aluerakentamisen projektinjohtaja Hannu Asikainen.

Fiksun Kalasataman parhaiksi havaittuja ratkaisuja sekä kehittämisen oppeja viedään seuraavaksi Pasilaan sekä kaupunkiuudistusalueille: Mellunkylään, Malmille ja Malminkartano-Kannelmäkeen Fiksu Kaupunki – Helsinki Innovation Districts -hankkeessa. Vanhoissa kaupunginosissakin on tarve uusille innovatiivisille ratkaisuille. Samalla niiden potentiaali on merkittävä niin ilmastovaikutusten saavuttamisessa kuin alueiden viihtyisyyden ja toimivuuden lisäämisessäkin.