Puupalkinto-kilpailun voitto Hopealaakson päiväkodille

Kruunuvuorenranta
05. marraskuuta 2021
Kruunuvuorenrannassa sijaitseva Hopealaakson päiväkoti on voittanut vuosittain järjestettävän puurakentamisen Puupalkinto-kilpailun. Päiväkodin tilaaja ja rakennuttaja on Helsingin kaupunki.

Kruunuvuorenrannassa sijaitseva Hopealaakson päiväkoti on voittanut vuosittain järjestettävän puurakentamisen Puupalkinto-kilpailun. Päiväkodin tilaaja ja rakennuttaja on Helsingin kaupunki.

Tänä syksynä käyttöön otettu päiväkoti vastaa nopeasti kasvavan Kruunuvuorenrannan tarpeisiin, ja siinä on tilaa yhteensä 210 suomen- ja ruotsinkieliselle lapselle. Tuomaristo kiitteli päiväkodissa käytetyn puun monipuolista, johdonmukaista ja luontevaa käyttöä.

Päiväkodin toteutusmuotona oli suunnittele ja rakenna-urakka, eli urakoitsija vastasi myös hankkeen suunnittelusta kilpailutusvaiheessa esitettyjen vaatimusten ja ohjeiden mukaan. Hanke kilpailutettiin yhdessä Verkkosaaren päiväkodin kanssa. Yhteistyö urakoitsijana toimineen Oy Rakennuspartion ja urakoitsijan suunnitteluryhmän kanssa oli sujuvaa. Kilpailun voitto onkin hieno tunnustus toteuttajan, käyttäjän ja tilaajan onnistuneesta yhteistyöstä.

Pääsuunnittelijana toimi Jari Frondelius, arkkitehtitoimisto AFKS, ja projektiarkkitehtina Mikko Liski.

Valokäytävä, jonka sisällä taideteoksia. Myös sisärakenteet ovat puuta.

Kuvat: Hannu Rytky (hannurytkyphotography.com)

Puurakentamisella tärkeä rooli kaupungin hiilineutraaliustavoitteissa

Helsingin tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, ja puurakentamisella on yhä tärkeämpi osa tavoitteen saavuttamisessa. Yksi tavoitteen toimenpiteistä on lisätä puurakentamista omissa hankkeissa.

Hopealaakson päiväkodissa on lisäksi hulevesikuormitusta tasaava viherkatto sekä aurinkopaneelit, jotka tuottavat osan päiväkodissa käytetystä energiasta. Rakennuksen energiatehokkuusluku on E=83, joka alittaa suunnitteluvaiheessa olleen tavoitteen E=90.

Rakennus on myös kaupungin tavoitteiden mukaisesti tilatehokas. Päiväkodin tilat palvelevat joustavasti lapsimäärien vaihdellessa eri ikä- ja kieliryhmissä, ja rakennuksen monitoimisali on asukkaiden varattavissa päiväkodin toiminta- aikojen ulkopuolella.

Aitoa materiaalin tuntua

Materiaalivalintojen periaatteena on ollut aito materiaalin tuntu. Päiväkodin näyttävä julkisivuverhous on sääoloille ja liikennemelulle alttiimpaan kadun suuntaan esipatinoitua sinkkiohutlevyä, ja pihan suuntaan lämminsävyistä lehtikuusiverhousta. Rakenteet ovat pääosin CLT-puuelementtejä, ja kadun puoleisilla seinillä massiivipuinen CLT eristää myös tehokkaasti ääntä.

Puupalkinto on Puuinfo Oy:n vuosittain myöntämä palkinto rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta on käytetty rakennustekniikkaa edistävällä tavalla. Hopealaakson päiväkoti on Helsingin kaupungin neljäs palkittu kohde. Vuonna 1994 palkittiin Metsolan ala-asteen koulu, vuonna 1998 Viikin puukerrostaloalue ja vuonna 2020 Olympiastadionin peruskorjaus ja uudistaminen.

Lisätiedot:

Puuinfo.fi: Vuoden 2021 Puupalkinnon voittaja on Hopealaakson päiväkoti
Hopealaakson päiväkodin esittely kilpailusivuilla
Kestävä kaupunkikehitys: Puurakentaminen