Vuosaareen keskustaan ja Meri-Rastilaan tulossa monipuolista prosenttitaidetta

Vuosaari
23. joulukuuta 2021

Meri-Rastilassa käynnistyvä kokonaisuudistus sekä Vuosaaren keskustan rakentaminen mahdollistavat tulevaisuudessa monipuoliset taidehankkeet näillä alueilla. Kaupunginhallituksen päätöksen perusteella alueilla noudatetaan taiteen prosenttiperiaatetta, jossa tietty rakennushankkeiden rahoitusosuus osoitetaan taiteeseen. Meri-Rastilaan halutaan tuoda kaupunkiympäristöä piristävää taidetta jo rakennusvaiheessa.

Vuosaaren keskustan korkeat asuintornit ovat rakenteilla ja rakentaminen jatkuu lähivuosina sekä metroaseman etelä- että pohjoispuolella. Meri-Rastilan rakentaminen käynnistyy kunnolla vasta lähivuosina. Kokonaisuuksien toteuttaminen on pitkä projekti, jonka aikana halutaan ottaa huomioon turvallisuuden ja toimivuuden lisäksi myös asumisviihtyisyys.

“Meri-Rastilassa tullaan tekemään laajoja peruskorjauksia, paljon katutöitä ja purkavaa täydennysrakentamista. Arjen sujuvuuden lisäksi on tärkeää, että myös väliaikaista katutilaa elävöitetään taiteen avulla”, sanoo Meri-Rastilan alueella toimiva aluerakentamisen projekti-insinööri LindaToivonen.

Taiteen avulla voi vahvistaa alueen identiteettiä ja tuoda ihmisiä yhteen

Tarkkoja suunnitelmia Vuosaaren keskustan ja Meri-Rastilan alueella toteutettavista taideprojekteista ei vielä ole. Prosenttitaide voi tarkoittaa pysyviä tai väliaikaisia taideteoksia, tai erilaisia kulttuuriprojekteja, tapahtumia tai työpajoja.

“Prosenttitaiteen yhtenä tavoitteena on koota ihmisiä yhteen, esimerkiksi toiminnallisen yhdessätekemisen kautta. Toivomme, että alueelle tuleva taide saa ihmiset pysähtymään sen äärelle”, kertoo Toivonen.

 Tulevan taiteen inspiraationa toimii alueen ympäristö ja rakennustyyli. Toivosen mukaan asukkaiden aktiivinen osallistuminen kaavoitukseen on myös vahvistanut näkemystä alueen ominaispiirteistä ja omaleimaisuudesta. Pysyvät taideteokset tullaan pääosin sijoittamaan julkiseen tilaan, kuten aukioille ja puistoalueille, jotta ne olisivat kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa.

Taiteen prosenttiperiaate ensimmäistä kertaa käytössä täydennysrakennusalueella

Taiteen prosenttiperiaatetta on hyödynnetty Helsingissä aiemmin uusilla, merellisillä asuinalueilla. Ensimmäisen kerran rakennuttajat osallistuivat alueellisen taiteen rahoittamiseen Arabianrannassa, ja sen jälkeen ympäristötaidetta on tullut Jätkäsaareen, Kalasatamaan ja Kruunuvuorenrantaan. Taiteen prosenttiperiaatetta sovelletaan uusissa asuntohankkeissa, jotka rakennetaan kaupungin omistamalle maalle. Vuosaaren keskusta sekä Meri-Rastila ovatkin ensimmäisiäesikaupunkialueella sijaitsevia kaupunginosia, joissa prosenttitaidetta tullaantoteuttamaan jo olemassa olevissa asukasyhteisöissä.

Prosenttitaiteen avullaHelsinki haluaa tuoda taidetta myös kantakaupungin ulkopuolelle ja edistää näinalueellista tasa-arvoa. Kaupunginhallituksen tuoreessa päätöksessätoimintamallia on päätetty laajentaa myös kaupunkiuudistusalueille Malmille,Malminkartano-Kannelmäkeen sekä Mellunkylään.

Lisätietoa:

Vuosaaren Uutta Helsinkiä -sivusto

Uutisen kuva: Lauri Rotko