Helsingin kansainvälinen koulu laajentaa toimintaansa

Jätkäsaari
17. maaliskuuta 2022
Jätkäsaaressa toimiva Helsingin kansainvälinen koulu (International School of Helsinki) suunnittelee laajennusosaa nykyisiin tiloihinsa.

Jätkäsaaressa toimiva Helsingin kansainvälinen koulu (International School of Helsinki) suunnittelee laajennusosaa nykyisiin tiloihinsa.

Helsingin kansainvälinen koulu ISH on yksityinen oppilaitos, jossa annetaan englanninkielistä varhaiskasvatusta sekä perus- ja lukio-opetusta 4–19-vuotiaille lapsille ja nuorille. Koulu on toiminut Jätkäsaaressa vuodesta 1996 lähtien. Koulussa on nykyisin noin 470 oppilasta, ja laajennusosa mahdollistaa oppilasmäärän lisäämisen yli 200 oppilaalla.

Nykyisin jo yli 16 prosenttia Helsingin asukkaista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomen, ruotsin tai saamen kieltä. ISH:n oppilaspaikoista on jatkuvasti enemmän kysyntää kuin koulu pystyy tarjoamaan, kertoo koulun rehtori Kathleen Naglee.

”Opiskelijamme tulevat yli 50 eri maasta ja he asuvat Suomessa keskimäärin kolme vuotta. Koulu on hyvin suosittu etenkin työn vuoksi Helsinkiin muuttavien perheiden keskuudessa. Tähän vaikuttaa varmasti se, että tarjoamme monipuolista opetusta, mutta meillä ei ole sisäänpääsykoetta tai vaatimusta siitä, että uudet oppilaat puhuisivat jo valmiiksi hyvää englantia. Lisäksi tarjoamme laaja-alaista tukea myös erityisoppijoille”, Kathleen Naglee sanoo. ”Koulumme toiminta tähtää siihen, että oppilaat luovat yhteyksiä ja integroituvat monin tavoin myös paikallisyhteisöön.”

Oppilasmäärän kasvattamiseksi koulu on teettänyt suunnitelman noin 2 000 neliömetrin suuruisesta lisäsiivestä, joka on sommiteltu koulun nykyiselle tontille osoitteeseen Selkämerenkatu 11. Laajennusosa on nykyisen rakennuksen tapaan viisikerroksinen.

Laajennusosa on tarkoitus rakentaa Selkämerenpolun varrelle koulun nykyisen rakennuksen ja Selkämerenpuiston väliin. Laajennusosan paikalla on nykyisin koulun käyttöön varattuja pysäköintipaikkoja, joista koulu luopuu rakennustöiden alettua. Uuteen siipeen on suunniteltu pääasiassa oppimis- ja ryhmätyöskentelytiloja.

Keskustelutilaisuus asukkaille 30. maaliskuuta

Helsingin kansainvälisen koulun tilahankkeesta vastaa koulun omistama kiinteistöyhtiö Helsinki Education Development Company Oy, joka on hakenut kaupungilta asemakaavamuutosta hankkeen toteuttamiseksi koulun nykyisellä tontilla.

Suunnitelmasta ja asemakaavamuutoksesta järjestetään asukastilaisuus keskiviikkona 30.3.2022 klo 18–20 koulun tiloissa (Selkämerenkatu 11, Helsinki).

Kaavoitukseen liittyvä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) julkaistaan maanantaina 21.3.2022 osoitteessa hel.fi/suunnitelmat, ja siitä voi kertoa kaupungille mielipiteitä 8.4.2022 asti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan, miten asemakaavamuutoksen valmistelu etenee ja miten siihen voi osallistua.

Kaupungin alustavan arvion mukaan ehdotus asemakaavamuutoksesta valmistuu syksyllä 2022. Asemakaavamuutoksen hyväksymisestä päättää kaupunkiympäristölautakunta. Koulun tavoitteena on aloittaa rakentaminen vuonna 2023.

Laajennusosan sijaintikartalla »

Kuva: © Arkkitehdit von Boehm–Renell Oy