Kruunuvuorenrannan liikuntapuiston rakentaminen alkaa

Uutta Helsinkiä
01. huhtikuuta 2022

Liikuntapuiston rakentaminen Kruunuvuorenrannassa Koirasaarentien, Kaivossepänkujan, Hopeakaivoksentien ja Kaivoskallion rajaamalla vanhalla öljysatama-alueella on alkanut tällä viikolla.

Liikuntapuiston eteläosa jakautuu leikki- ja lähiliikunta-alueisiin, skeittipaikkaan sekä juniorijalkapallokentään. Lähiliikuntapaikalle tulee erilaisia kiipeily- ja tasapainoiluvälineitä, skuuttikumpuja ja koripalloon sekä sählyyn sopiva monitoimiareena.

Puiston pohjoisosaan rakennetaan ulkokuntoilupaikka sekä myöhemmässä vaiheessa täysimittainen, kivituhkapintainen petankkikenttä. Alueella on tilavaraus myös kolmelle padelkentälle.

Puistoon tulee Kruunuvuorenrannan ensimmäinen julkinen leikkipaikka. Leikkipaikalla on pienille lapsille aidattu leikkialue.

Alueen eteläpuolelle, Kaivoshuvilankujan katualueelle, rakennetaan pysäköintialue puiston käyttäjien ja viereisen päiväkodin tarpeisiin.

Rakentamisesta aiheutuu meluhaittaa lähialueelle. Melua aiheuttavat työt tehdään klo 7-15.30 välisenä aikana. Urakan on määrä valmistua viimeistään marraskuussa 2023.