Vesalan koulu esitteli monien kulttuureiden rikkautta lauantain koulupäivänä

Mellunkylä
03. lokakuuta 2022
Iloinen klovni Vesalan koulun tapahtumassa

Vesalan peruskoulu haluaa vahvistaa kotien ja koulun välistä yhteistyötä. Koulu päätti houkutella vanhemmat koululle monikulttuuriseen ja yhteisölliseen tapahtumaan syyskuisena lauantaina, jolloin oppilailla oli koulupäivä.

Päivän ohjelmasta tehtiin yhdessä oppilaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa niin monipuolinen, että jo sen takia kannatti tulla paikalle.

Vai miltä kuulostavat esimerkiksi nämä ohjelmapoiminnat: kauhuhuone, disco, taidenäyttely, kasvomaalaus, koulun bändi, breakdance-paja, runopaja ja aivojumppa?

Monella luokalla oli myös herkkumyyntiä, ja yhteiseen viestikanavaan Wilmaan pääsi tutustumaan omassa klinikassaan.

Rehtori Niina Halonen-Malliarakis kertoo, että koulu on tehnyt yhteisen hyvinvointikalenterin, jonka syksyn ensimmäisenä teemana on yhteisöllisyys.

"Olemme yhteisö kouluna mutta myös vanhempien kanssa sekä laajemmin koko alueella."

Ylikonstaapeli Leea Mattila ja rehtori Niina Halonen-Malliarakis ovat hyvillään koulun ja viranomaisen toimivasta yhteistyöstä.

Supermenestys ja aikuisennätys

Koululla olivatkin esittelemässä toimintaansa muun muassa ennaltaestävä poliisi, partiolaiset sekä jalkapalloseura FC Kontu. Helsingin työväenopiston KOTIVAn suomen kielen kursseista sai niin ikään tietoa, ja Walkers-bussissa pääsi tutustumaan nopean reagoinnin työtapaan.

Halonen-Malliarakis kertoo, että koulun henkilökunnan lisäksi myös oppilailla on ollut isona toiveena esitellä moninaista ja monikulttuurista kouluaan ja näyttää, miten paljon positiivisia asioita erilaiset kulttuurit tuovat arkeen.

Päivästä tuli supermenestys. Rehtori sanoo, ettei hän osannut odottaa koulua näin täpötäyteen. Ja hän oli ruuhkasta pelkästään iloinen. Toisaalta väkeä osattiin yli 900 oppilaan koulussa odottaa. Oppilaat olivat informoineet kotiväkeään tulevasta tapahtumasta hyvissä ajoin.

"Meillä on nyt uusi aikuisennätys. Näin paljon vanhempia en ole nähnyt koululla koskaan aiemmin."

Halonen-Malliarakis kiittää suosiosta myös koulun monikielisiä ohjaajia, jotka olivat soittaneet muunkielisille vanhemmille ja kertoneet päivän ohjelmasta.

Vanhempiin on pidetty yhteyttä näiden omalla äidinkielellä toki jo tätä ennen. Brahim Oubamouh on esimerkiksi kutsunut aiemmin arabinkielisiä vanhempia pienryhmiin keskustelemaan koulun asioista.

"Erilaisista kulttuuritaustoista tulevia vanhempia kiinnostaa oikeastaan kaikki suomalaisessa koulujärjestelmässä. Paljon kysymyksiä tulee muun muassa kielten opetuksesta, kokeista, numeroarvosanoista ja toiselle asteelle siirtymisestä."

Monikieliohjaaja Brahim Oubamouh kävi kouluasioita läpi Mohamed Ben Khadan ja tämän tyttären Aya Ben Kahdan kanssa.

Isona poliisiksi

Yksi päivän suosituimmista vierailijoista oli ylikonstaapeli Leea Mattila. Hänen kanssaan haluttiin ottaa selfiet mutta kuulla myös poliisin työstä: Onko tuossa kotelossa oikeasti ase? Voiko se vahingossa laueta? Millaisia testejä poliisikouluun hakemisessa on? Pitääkö poliisikouluun haettaessa ottaa pippurisumutetta kasvoille? Menevätkö tarvikkeet sekaisin, kun sinulla on noin paljon taskuja?

Kuutosluokkalaisten tyttöjen ryhmä kertoo toiveammatikseen poliisin työn. Mattila puolestaan sanoo olevansa iloinen saadessaan heidät kollegoiksi.

Hänen mielestään on tärkeää, että lapset, nuoret ja heidän vanhempansa saavat positiivisia kokemuksia poliisista. Vesalan peruskoulun järjestämä yhteisöllinen päivä toimii toinen toisiinsa tutustumisessa mainiosti.

"Teemme paljon yhteistyötä koulujen kanssa. On todella hedelmällistä päästä juttelemaan kasvotusten ja samalla ehkäisemään väärinkäsityksiä meidän työstä."

Teksti ja kuvat: Kirsi Riipinen

Vesala kuuluu Mellunkylän kaupunginosaan, joka on yksi neljästä kaupunkiuudistuksen pilottialueesta Malmin, Malminkartano-Kannelmäen sekä Meri-Rastilan lisäksi. Kaupunkiuudistus on uusi toimintamalli, jonka tavoitteena on kohentaa vanhojen asuinalueiden toimivuutta, viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta.